1930-luku
Elsa Marian kanssa Kianto asettui pysyvämmin Turjanlinnaan 1930-luvun alussa. Lapset viettivät kesälomiaan isän luona kauniin Kiantajärven hiekkarannoilla ja Niettussaaressa.
Kianto jatkoi retkiään Vienan Karjalaan, joskus myös vanhimmat lapset mukanaan. Elsa Maria opetti talon tyttäret leipomaan ja Kiantajärvestä pyydettyä kalaa syötiin Turjanlinnassa lähes joka päivä.
30-luku oli Ilmari Kiannolle kirjailijana ja isänä kenties onnellisinta aikaa, vaikka rahasta suurperheen isännällä oli jatkuvasti pulaa. Mutta rakkaan Kiantajärven rannalla elämä tuntui elämisen arvoiselta ja usein illan hämyssä verkkojaan laskevalle soutajalle muistuivat mieleen Vanhan pappilan onnelliset ajat.
Kianto oli rakastanut veneitä jo pienestä pitäen. Hän antoi niille persoonallisia nimiä kuten Sorsanpoika, Joutsen tai Tursas. Nuoren Ilmarin huimat myrskysään purjehdukset olivat vaaran viettelyksiä, mutta nuori mies tunsi järvet ja Suomussalmen luonnon hyvin.
Elsa Maria Kianto
Vuonna 1932 Kianto sai virallisen eron ensimmäisestä vaimostaan ja meni heti naimisiin Elsa Maria Kokon kanssa. Elsa Maria oli suvaitsevainen isännän ja palvelusväen välisistä suhteista, joihin kirjailijamestari, nyt jo lähes 60-vuotiaana, silloin tällöin hairahtui.
Samanlaisia suhteita oli varmasti monien muidenkin talojen isännillä, mutta julkisuuden henkilönä Kianto sai kärsiä tuosta naissankarin maineesta erityisesti. Tuo ”ei toivottu” maine ylitti julksuudessa myös kaikki kirjailijan aiemmat kirjalliset saavutukset. Samalla se alkoi pikkuhiljaa hämärtää sen oikean ja todellisen kansalliskirjailija Kiannon kuvaa ja merkitystä Suomen kirjallisuudelle.
Vapaa-ajattelija
Kirjoissaan ja elämässään Kianto oli aina asettanut itsensä julkisesti paljastaen kuin tarjottimelle, kaikkien arvosteltavaksi ja kaikkien tuomittavaksi sanoistaan ja teoistaan.
Kuinka moni muu sen aikainen taiteilija olisi niin uskaltanut tehdä? Siinä mielessä vapaa-ajattelija Ilmari Kianto aurasi tietä kohti vapaampaa ja suvaisevampaa yhteiskuntaa, jollaisessa nyt elämme.
Hän oli Valkoinen anarkisti, Nälkämaan keisari, Suomussalmen sulttaani, Rämsänrannan ruhtinas, Kainuun khaani, Soturi ja sorrettujen puolustaja, Kirkon ja yhteiskunnan kaataja, Moniavioisuuden ja Vapaan rakkauden kannattaja. Hän oli papin poika, kansalliskirjailija Ilmari Kianto.
Vapaamielisen tien auraaminen jatkui vuonna 1933, jolloin Turjanlinnaan saapui nuori taloudenhoitaja nimeltä Rakel Nyman, johon Kianto ihastui heti. Avoliitosta syntyi tytär nimeltään Raija-Liisa Raakel vuonna 1934.
Raija-Liisasta tuli Kiannon viimeinen ja nuorin lapsi. Suhde Rakel Nymanin kanssa kesti kolme vuotta ja päättyi ennen talvisotaa. Ilmari Kiannolla oli nyt lapsia A-, B- ja C-sarjoissa yhteensä 12 kappaletta, joista esikoispoika Kalevi oli menehtynyt lapsena ja Karin annettu adoptoitavaksi.
Vanha postineiti
Kianto julkaisi 1935 kirjan Vanha postineiti, joka nimet muutettuna kertoi hänen vanhemmasta sisarestaan Aina Calamniuksesta. Nuoruusvuosista asti jatkunut isosiskon ja pikkuveljen välinen, erityisesti kirjailijaveli Ilmarin huonoa elämäntapaa arvosteleva kinastelu, sai siis kirjallisen huippunsa.
Vanha postineiti -kirja aiheutti jälleen paikallisessa väestössä pientä suuttumusta, olihan kirjan päähenkilö jo pitkään Suomussalmella työskennellyt ja kovasti pidetty kirkonkylän postineiti Aina Calamnius.
1930-luvun lopulla Kiannon rahavaikeudet alkoivat kasaantua. Pahimmillaan Turjanlinnaa uhkasi jopa ulosmittaus ja velkoja oli kirjailijalle kertynyt kustantaja Otavaltakin.
Sodan varjojen alla, vuonna 1938, ilmestyi vielä Korpikirjailijan kirot -kirja. Lieneekö nimi ollut enteellinen, sillä kirouksia Kiannon elämään tuli enemmän kuin tarpeeksi.
Talvisota syttyy
Talvisota syttyi 30.11. 1939.
Neuvostoliiton joukot valtasivat Suomussalmen kirkonkylän.
Kiantokin joutui lähtemään 7.12.1939 Turjanlinnasta, ja ehti ottaa mukaan vain välttämättömimmän. Osan käsikirjoituksista hän ehti piilottaa lähimaastoon.
Sikarilaatikko
Lähtiessään hän jätti sikarilaatikon Turjanlinnan eteisen pöydälle. Sen kanteen ja suojapapereihin hän oli venäjän kielellä kirjoittanut viestin:
”Venäläiset toverit! Kunnioittakaa köyhän kirjailijan kotia. Tuossa on saari autiona ynnä tästä itään päin rinne rakennuksineen. – Olen minäkin ollut Moskovassa 1901-03. Ilmari Kianto.”
Miehittäjiä pyydettiin jättämään kirjailijan koti rauhaan ja mainittiin vielä läheisen Terävänniemen eli “Postineidin” huvilan olevan tyhjillään.
Sotilaallisen uhan kasvaessa 7.12.1939 suomalaiset sotilaat polttivat ensin kirkonkylän ja pian sen jälkeen 21.12. Kiannon rakkaan Turjanlinnan, ettei se jäisi alueella liikkuvan puna-armeijan käsiin.
Turjanlinnan vuonna 1913 valmistunut sauna jäi polttamatta, koska saunassa oli suomalaisen sotilaan ruumis. Ihmeen kaupalla sauna säilyi läpi sotavuosien. Rakennus on suojeltu ja suvun hallussa vielä nykyäänkin.
Turjanlinnan tuho
Ennen Turjanlinnan polttoa suomalaiset sotilaat löysivät kuitenkin tuon pahaonnisen sikarilaatikon. Siihen kirjoitettu teksti suomennettiin, ja se tulkittiin sotatilanteessa avunannoksi viholliselle.
Kianto sai syytteen sotapetoksen yrityksestä ja hänet tuomittiin vankeuteen, josta presidentti Kyösti Kallio hänet lähes viiden kuukauden jälkeen armahti.
Kianto menetti kuitenkin vuosiksi Suomen kaunokirjailijaliiton kunniajäsenyyden ja monia muita arvonimiä.
Erityisesti Kiantoa suretti se, että hänet, Suomen Valkoisen armeijan suuri hengennostattaja ja puolestapuhuja, erotettiin Heimosoturiliitosta.
Kaikki menetetyt arvonimet ja ansiot palautettiin takaisin vuosia myöhemmin, mutta pahin vahinko Kiannon kirjailijanuralle oli jo tapahtunut. Rakas Turjanlinna ja koko sen irtaimisto oli menetetty.
Kannaksen mökkikin tuhoutui ja jäi talvisodan alueluovutuksissa Neuvostoliiton puolelle. Hyvät ystävät käänsivät selkänsä ja kustantamoiden ovet alkoivat sulkeutua.
Kianto oli menettänyt kaiken minkä omisti, myös ihmisarvonsa ja kunniansa. Omat koirat purivat kirjassaan vuonna 1948 hän kirjoitti:
”Minulla ei enää mitään, sota kaiken sorti, kaasi, poltti linnan, poltti talon, ryösti kodin uljaan jalon. Oispa siihen seisauttanut, mutta tarttui Ihmiseenkin, Syöksi suoraan sutten suihin, Raadeltavaks yössä yksin, Hornan kanssa sylityksin…“
Murtunut mies
Murtunut mies istui kotinsa raunioilla. Ilmari Kianto oli menettänyt koko omaisuutensa. Siitä huolimatta elämän oli jatkuttava.
Turjanlinnan jäkäläriihi kunnostettiin väliaikaiseksi asumukseksi. Se sai nimekseen ”Kohtalon korsu”.
Sen kylkeen kyhättiin Niettussaaren rikkiammutun majan hirsistä ”Ikin tupa”.
Keräys uuden Turjanlinnan rakentamiseksi käynnistettiin, mutta rakentaminen viivästyi vuosia rahapulan ja työnjohtajan epärehellisyyden takia.
Kovia kokenut kirjailija joutui nyt itse elämään kuin menestyskirjansa päähenkilö Ryysyrannan Jooseppi. Kirjan esikuvana 1920-luvulla Pesiöllä ollut “Ryysyrannan” tila oli vaurastunut 1930-luvulla, ja sielläkin elettiin jo paljon paremmin kuin Turjanlinnan rauniotuvissa.
Lohtua elämään toi vuonna 1947 ihastuminen sihteeri Inkeri Jokiseen, joka kylillä sai kutsumanimen “Musta rouva”. Neljä vuotta myöhemmin Kianto ihastui nuoreen sihteeri Anja Haloseen, joka muutamien yhdessä elettyjen, hetkittäin myrskyisienkin vuosien jälkeen, jätti kirjailijan ja lähti nuoren miehen matkaan.
Uusi Turjanlinna
Uusi Turjanlinna valmistui monien vaikeuksien jälkeen kustantaja Otavan rahallisen tuen turvin vasta vuonna 1949. Budjetti ei sallinut kaikkien tornien rakentamista, joten linna jäi hiukan riisutuksi versioksi edellisestä.
Mutta suuri epäonni jatkui, sillä vasta valmistunut Turjanlinna paloi heti ensimmäisenä kesänään rakennusvirheen takia. Leivinuunin arinassa oli ollut halkeama, josta kekäle oli pudonnut talon alle
lastukkoon, eikä sitä saatu sammumaan. Sammutusväki löysi järkyttyneen kirjailijan istumasta läheisen kuusen alta. Talosta paloi käytännössä koko irtaimisto.
Kianta-laiva ja moottoriveneet vesipumppuineen saapuivat apuun liian myöhään. Talo oli jo lähes palanut. Kaiken lisäksi uusi Turjanlinna oli vakuuttamaton.
Uusien teosten luominen ehtyi nyt lopullisesti. Kianto asui talvet Helsingissä Otavan omistamassa Maariankadun asunnossaan vuodesta 1953 alkaen ja kesäisin aina Turjanlinnan rauniotuvassa.
Tarina jatkuu: Muistelujen aika
LISÄTIETOA KIANNON ELÄMÄSTÄ: http://www.kianto.org/kirjailija.html