Kirjat

Ilmari Kianto, kuva Otavan arkisto

Ilmari Kianto kirjoitti pitkän uransa aikana kaikkiaan 67 kirjaa.

Hänen tunnetuimmat teoksensa ovat Punainen viiva vuodelta 1909 ja Ryysyrannan Jooseppi vuodelta 1924.

Muita upeita, mutta vähemmälle huomiolle jääneitä teoksia ovat mm. Pyhä Viha, Vienan virroilta, Karjalan kankahilta, Pyhä Rakkaus-pienen lapsen elämä ja kuolema, Vanha Pappila, Papin poika. Luetteloa voisi jatkaa paljon pidemmällekin – Kianto oli taitava sanaseppä ja kertoja.

KIannon nuoruuden runot ovat monelle uusi tuttavuus. Hän toi runouteen myös omaa persoonallista kuvakieltänsä. Esimerkiksi runollaan “Rantakoivulleni” hän yleisti Ritva-nimen, joka otettiin kalenteriin.


Rantakoivu, ritvakoivu,
tuuletarten tuutima
vienon illan vilvehessä,
voi, kuin sua lemmin ma!

Sinä mulle riemujani
kesäilloin soittelit –
sinä mulle murheitani
syksy-öinä säistelit!

Rantakoivu, lemmenkoivu,
Suomen surumielen puu
riemun ritva, kaihon katve,
kauniimpi kuin kaikki muu…

Muu se täällä maailmassa
murtuu, jäähtyy, unhoittuu –
eipä murru muistoistani
kotirannan koivupuu!

(1898)


Kianto oli herkkä ja tunteikas luonnontulkki, mutta tarvittaessa vahva isänmaan etulinjan taistelija sanansäilällään. Kianto onkin yksi vahvimmista hengennostattajista itsenäistaisteluissamme.

Vienan retkeläiset vuonna 1918, parrakas Kianto takana ratsailla, kuva museovirasto

Rakkauden kaipuustaan nuori runoilija kirjoitteli runokirjoihinsa alkuvuosina usein. Runot olivat kenties eräänlaista rakkauden terapiaa lemmenhaaveista turhautuneelle nuorelle miehelle. Ilmari Calamnius-Kiannon Kootut Runot ilmestyi vuonna 2023. Kirjaa voi tilata Ilmari Kianto -seuralta.

Kianto uskaltautui kirjoittajana myös alueille, jotka vaaransivat hänen suosiotaan ja uraansa kirjailijana; avasi elämäänsä julkisesti, paljastaen itsensä ja tuntonsa.


Kuten jokaisella kirjailijalla, Kiannollakaan, kirjat eivät aina olleet menestyksiä ja vastoinkäymisiäkin tuli. Lopulta niitä tuli liikaa, varsinkin talvisodan jälkeen. Rahapula vaivasi kirjailijaa ja suurperheen isää jatkuvasti, sekin näkyy omalla tavallaan kirjailijan tuotannossa.

Mutta kirjoillaan Kianto vei maalaisuutta ja korven elämää kaupunkeihin ja toi kaupunkilaisuutta maaseudulle.


Omalla sarallaan hän oli kuitenkin ainutlaatuinen kirjailija.
Mitä olisikaan Suomen kirjallisuus ilman Ilmari Kiantoa.

– hän on kiistatta yksi kansalliskirjailijoistamme!


Kiantajärven rannalla, kuva Kiannon perhealbumi

Kuten teoksessa “Aleksis Kivestä Martti Merenmaahan” todetaan:

“Sanataiteilijana Kianto kuuluu niihin harvoihin alkuperäisiin kirjailijoihimme, jotka kotimurteensa runsaista kielivaroista tyylittelevät kirjakieleemme uusia vivahteita.
Sanallisesti Kianto on kirjailijana huomattavan rikas eikä hän siinä toista itseään. Sanonnallisessa vauhdissa ja mehussa paljastuu usein hänen leijonankyntensä, ja hänen teoksillaan on selvästi näkyvä kainuulainen kielellinen leima.”

“Kianto käyttelee Kainuun mehevää ja rehevää kieltä mestarillisesti, temppuillen sen verrattomilla ilme- ja vivahdusrikkaudella. Kiannon proosatuotteita lukee kielen puolesta aina nautinnokseen.”


Tai kuten Rafael Koskimies sanoi Ryysyrannan Joosepista:

“Kertomus ei laahaa pikkutarkan havainnoinnin uraa, vaan ikään kuin kimpoaa joka luvussaan uuteen, usein virkistävästi yllättävään vauhtiinsa.
Jooseppi on ikuinen mielikuvitusihminen ja elämäntaiteilija, rakastettava ja harmillinen, ihastuttava ja mahdoton. Sellaisen tyypin Kianto kykeni kuvaamaan ymmärtäen – hän jos kukaan.”


Mielenkiintoinen on myös Timo Hännikäisen kirjoitus Kiannosta kansalaissodan ajoilta:
Ilmari Kiannon sisällissota | SARASTUS (sarastuslehti.com)

LISÄÄ TIETOA TEOKSISTA LÖYDÄT : http://www.kianto.org/kirjoitettu.html

Bibliografia