Ilmari Kiannon kirjoista on tehty kaikkiaan kolme pitkää elokuvaa. Ensimmäisenä, kovien sotavuosien jälkeen vuonna 1955, kuvattiin Ryysyrannan Jooseppi.
Monien Kianto -lukijoiden mielestä Kiannon pääteoksena pidetty Punainen viiva -elokuva valmistui alkuvaikeuksien jälkeen v. 1959.
Viimeisin Kianto -filmatisointi on Mikko Niskasen ohjaama tv-elokuva Omat koirat purivat vuodelta 1974. Kiannon elämästä on tehty myös useita dokumentteja, jotka ovat vielä katsottavissa:
Yle Areenassa
Yle Arkistossa
Kiannon syntymän 150-juhlavuoden kunniaksi on valmistumassa jälleen uusi dokumenttielokuva Kiannon elämästä.
Ryysyrannan Jooseppi 1955
Ryysyrannan Jooseppi -elokuvan tapahtumien ajankohta sijoittuu kansalaissodan jälkeiseen aikaan 1920-luvulle. Jooseppi ryhtyy pontikankeittoon perheensä elättämiseksi. Pääosia näyttelivät Heimo Lepistö ja Hilkka Helinä. Nimismies Carolus Koskelinia esitti Leif Wager. Elokuvan ohjasi Roland af Hällström.
Suurin osa elokuvan ulkokohtauksista kuvattiin Otaniemessä, jonne oli siirretty Tuusulasta hankittu vanha mökki esittämään Joosepin asuntoa. Lumimyrskykohtaukset kuvattiin aidosti Suomussalmen Kiantajärvellä. Myrsky saatiin aikaan lentokoneen moottorin avulla.
Aikalaisarvioissa elokuva sai yksimielistä kiitosta. Vaikeita kohtauksia oli pehmennetty lämpimällä huumorilla. Kiitosta saavat ohjaajan lisäksi myös näyttelijät Heimo Lepistö ja Hilkka Helinä, kuvaaja Esko Töyri ja musiikin säveltänyt Tauno Pylkkänen. Leif Wagerin esittämää nimismiestä eivät kaikki pitäneet onnistuneena.
Myöhemmissä arvioissa Ryysyrannan Jooseppia on pidetty onnistuneena kansanomaisena tulkintana Kiannon upeasta köyhälistöromaanista. Venäjällä elokuvaa esitettiin 1950-luvun Suomen todenmukaisena kuvauksena.
Kriitikko Pertti Avola on luokitellut elokuvan Hällströmin parhaaksi: vaikka sen sävy on komediaa, köyhyyden kuvaus koskettaa.
www.elokuvauutiset.ryysyrannan-jooseppi
Punainen Viiva 1959
Matti Kassilan ohjaama elokuva Punainen viiva vuodelta 1959 palkittiin viidellä Jussi palkinnolla. Punainen viiva edusti Suomea myös Moskovan ensimmäisillä elokuvajuhlilla elokuussa 1959, mutta vastaanotto oli viileä.
Elokuva ajoittuu Suomen historian kriittisiin kohtiin, vuoteen 1906, jolloin uusi yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden takaava laki säädettiin, ja vuoteen 1907, jolloin Suomen kansa lähti ensimmäistä kertaa eduskuntavaaleihin äänestämään. Tuolloin sosiaalidemokraateista tuli yllättäen Suomen suurin puolue. Kansa oli lähtenyt vetämään äänestyslippuun punaisen viivan.
Päähenkilöitä elokuvassa olivat Romppaisen pariskunta Topi ja Riika, jotka asuivat viiden lapsensa kanssa korpimökissä. Tieto vaaleista ja toivo muutoksesta toi uskoa tulevaisuuteen köyhän perheen jouluun.
Pääosia elokuvassa esittivät Holger Salin ja Liisa Nevalainen. Elokuvaan oli palkattu paljon Suomi-filmien tähtikaartia, mm. Tarmo Manni, Toivo Mäkelä, Matti Oravisto ja Leo Jokela.
Elokuvan ohjaajana piti alun perin olla Roland af Hällström. Hän oli aiemmin ohjannut menestyksekkäästi klassikkokirjoista tehdyt sovitukset Putkinotkoon 1954 ja Ryysyrannan Jooseppiin vuonna 1955. Af Hällströmin yllättävä kuolema helmikuussa 1956 kuitenkin keskeytti työt alkuunsa. Ohjaustyön otti syksyllä 1958 vastuulleen Matti Kassila, joka teki myös uuden käsikirjoituksen.
Elokuvan kalleus arvelutti tuottajaa ja tuotantokustannuksia pyrittiinkin karsimaan monin tavoin, mutta hinnaksi tuli silti yli 25 miljoonaa markkaa. Punainen viiva kuvattiin pääosin Helsingin Herttoniemessä, jonne Korpiloukon tila oli lavastettu.
Elokuvasta tuli 20 minuuttia liian pitkä, joten useita kohtauksia jouduttiin leikkaamaan. Tuotantoyhtiön kallein elokuva tuotti runsaista katsojamääristä huolimatta n. 1,7 miljoonaa markkaa tappiota.
Jussi Jurkka teki elokuvassa loistavan agitaattorin roolin, joka sai paljon kiitosta katsojiltaan. Karhukohtausten kuvauksissa käytettiin kesyä Pipsa-karhua, mutta loppukohtauksessa karhua esitti kuitenkin lavastaja Ensio Suominen.
Yle Arkisto:
Kassila sovitti Punaisen viivan valkokankaalle tarkasti, mutta modernisti
www.elokuvauutiset.punainen-viiva
Omat koirat purivat 1974
Omat koirat purivat -filmatisointi on Mikko Niskasen televisiolle ohjaama tv-elokuva vuodelta 1974. Elokuvan käsikirjoittajina toimivat Mikko Niskanen, Panu Rajala ja Ilmari Kiannon poika, Uolevi Kianto.
Elokuva kertoo kirjailija Ilmari Kiannon joutumisesta syytteeseen maanpetoksesta, kun hän oli jättänyt lähtiessään pöydälle kotiinsa Turjanlinnaan pyynnön, että venäläiset säästäisivät kirjailijan rakkaan kodin.
Todellisuudessa Kianto oli kirjoittanut venäjäksi sikarilaatikon kanteen ja kansipapereihin tekstin, jossa pyysi venäläisiä kunnioittamaan kirjailijan kotia sivumenolla. Kirjoituksessa oli myös maininta tyhjillään olevista lähimmistä taloista Terävänniemessä.
Suomalaiset sotilaat löysivät kuitenkin sikarilaatikon ennen puna-armeijan tuloa ja Kiantoa vastaan nostettiin syyte. Todellinen syyte lieveni maanpetoksesta maanpetoksen yritykseksi. Itse elokuva perustuu vahvasti Kiannon teokseen Omat Koirat purivat – pidätetyn päiväkirja vuodelta 1940, joka siis ilmestyi vuonna 1948.
Kärsittyään rangaistustaan kuusi kuukautta, presidentti Kallio armahti kirjailija Kiannon, ja myöhemmin kirjailijan kunnia palautettiin. Talvisodan episodi kuitenkin tuhosi kirjailijan loistokkaan uran. Tapahtumien mainehaitta seurasi kirjailijaa elämän loppuun saakka, eikä uusia suurteoksia enää syntynyt.
Vaikka elokuva saikin kovaa kritiikkiä, sitä pidetään silti onnistuneena kuvauksena korpikirjailijan kujanjuoksusta. Arvosteluissa todettiin myös, että lukemattomat henkilöhahmot, lukkoon loksahtelevat sellinovet, junamatkat kuvaavat osuvasti sitä julman ja kasvottoman byrokratian koneiston sekamelskaista sokkeloa, johon Kianto joutui.
Tämän elokuvan ja Mikko Niskasen ohjaaman Kahdeksan surmanluodin yhteyttä kuvastaa se, että myös Kahdeksan surmanluotia-elokuva alkaa Kiannon sanoittaman Nälkämaan laulun sanoilla “Kuulkaa korpeimme kuiskintaa…
Lähteet: Wikipedia
Dokumenttielokuva “Ilmari” 2024
KANSALLISTEATTERIN pienellä näyttämöllä juhlistettiin 13.5.2024 korpikirjailija Ilmari Kiannon (1874‒1970) pitkää elämää ja tuotantoa elokuvaesityksen merkeissä. Vuonna 2024 tulee kuluneeksi 150 vuotta Kiannon syntymästä. Ilmari -dokumenttielokuva kertoo kansalliskirjailijan työstä ja monista elämänvaiheista. Elokuvan on ohjannut Lapin yliopiston elokuva- ja televisiotuotannon emeritusprofessori, ohjaaja Hannu Kahakorpi. Uusi Kianto-dokumentti on saanut katsojilta hyvää palautetta.
Yle areenan elävästä arkistosta löytyy myös ohjelma “Köyhälistön kuvaaja Ilmari Kianto”, jossa Kiannon kanssa 1950-60 lukujen taitteessa Suomea kiertänyt näyttelijä-lausuja Veikko Sinisalo esittää upean kohtauksen”Joosepin uni”. Se on yksi kiistattomia ja hienoimpia suomalaisen lausuntataiteen helmiä, kannattaa katsoa! Joosepin uni alkaa kohdasta 8.44. Ohessa linkki: /yle.fi/koyhaliston-kuvaaja-ilmari-kianto